ARVOSTAMME VALINTOJASI
Uuden Ajan Palvelut ovat uudenlaisen yhteiskunnan luomiseen osallistuva kasvava joukko ihmisiä, jossa mukana mm. kuluttajia, yrittäjiä ja organisaatioita, jotka toimivat universaalien ja iättömien inhimillisten arvojen perustalla. Olemme siis yhteisö, joka suojelee jokaisen yksilön ihmisoikeuksia ja vapauksia päättää omasta elämästään ja valinnoistaan nojautuen Natural Law, eli luonnonoikeuden -periaatteisiin. Synnyinoikeutemme takaa jokaiselle nämä luonnolliset vapaudet. Toimintamme perustuu yhteisen prosessin moninaiseen fasilitoimiseen. Luomme siis puitteet, jossa eri toimijat voivat kehittää uusia, innovatiivisia ideoita, verkostoitua, eheyttää voimavarojaan sekä elvyttää, että rakentaa mm. taloudellista hyvinvointiaan. Perinteisen hierarkisen johtajuusmallin sijaan toimintamallimme pohjautuu yksilövastuuseen, jossa katsomme, että jokaista meitä ohjaa oma sisäinen johtaja. UAP ry tuo nämä kaikki johtajat koolle luomaan yhteiskuntaa, joka lopulta palvelee meitä kaikkia. Olemme voittoa tavoittelematon yhdistys. Lue arvoistamme täältä. Tervetuloa mukaan! |
Liittymällä jäseneksi tuet toimintaamme ja saat jäsenetuina mm. 10% alennuksen kaikista tapahtumistamme!
Jäsenyys-sivumme löytyy täältä. |
Tehdään U-käännös parempaan! Kaikki on mahdollista ja me teemme sen mahdolliseksi - yhdessä.
HOMEOPATIAN PERUS- & JATKOKURSSI

Suosittu Homeopatia kotiapteekkikurssi saa nyt jatkoa!
Kahden päivän Homeopatian itsehoidon kotiapteekkiviikonloppu -kurssikokonaisuus 21.-22.10.2023 tarjoaa jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle tietoa ja käytäntöjä homeopatiasta, sekä miten hoitomuotoa voi käyttää kotona terveyden tueksi!
🌿 Mikäli homeopatia on sinulle uutta voit osallistua ensimmäisen päivän peruskurssille, josta saat selkeät työkalut itsehoidon perusteisiin.
🌿 Jos olet aiemmin käynyt peruskurssin, tai haluat muuten vaan syventää tietoasi (esim. lauantaipäivän oppien pohjalta) voit osallistua myös sunnuntain jatkokurssille.
Lue lisää täältä. tai ilmoittaudu suoraan täältä
Kahden päivän Homeopatian itsehoidon kotiapteekkiviikonloppu -kurssikokonaisuus 21.-22.10.2023 tarjoaa jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle tietoa ja käytäntöjä homeopatiasta, sekä miten hoitomuotoa voi käyttää kotona terveyden tueksi!
🌿 Mikäli homeopatia on sinulle uutta voit osallistua ensimmäisen päivän peruskurssille, josta saat selkeät työkalut itsehoidon perusteisiin.
🌿 Jos olet aiemmin käynyt peruskurssin, tai haluat muuten vaan syventää tietoasi (esim. lauantaipäivän oppien pohjalta) voit osallistua myös sunnuntain jatkokurssille.
Lue lisää täältä. tai ilmoittaudu suoraan täältä
AVOIMET OVET
|
LUKUHETKI OODISSA
UAP ry pyrkii tukemaan hankkeita, jotka kehittävät yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteisöllisyyttä säilyttäen yksilöllisen valinnan vapauden.
Yhdistys oli mukana Lukuhetki-taidetapahtumassa, jossa kävijät pääsivät vapaamuotoisesti koristelemaan nojatuoli-asetelmaa maalitussein keskuskirjasto Oodissa. OTO-työryhmän ohjaama tapahtuma pidettiin lauantaina 29.4.2023 klo 11.00-19.00. Tapahtuma oli kaikille avoin, maksuton ja sopi kaikenikäisille. Mukana oli 198 osallistujaa 16 eri maasta. Valmis taideteos oli esillä Oodin pääaulassa viikon ajan. Lukuhetki-yhteisöteos etsii pysyvää kotia. Jos keksit paikan teokselle ota yhteyttä artotofinland@gmail.com |
VAPAA ENERGIA KIERTUE - TAMPERE
UAP:n vuosi 2023 käynnistyi tammikuussa Vapaa energia -seminaarilla Helsingissä lauantaina 28.1.2023. Yleisön pyynnöstä käynnistyi seminaarikiertue, jonka viimeinen pysäkki oli Tampereella! Lue lisää täältä.
|
UAP RY TÄYTTI VUODEN 15.12.2022 !
PIIRI-TOIMINTAMALLIVoidaanko me toimia ilman johtajaa tai hierarkiaa?
Uuden Ajan Palveluiden kehittämän Piirin päämääränä on korvata perinteisen hierarkisen toimintamallin tiimityöskentelyssä, organisaatiostruktuurissa ja vaikkapa perheyhteisössä. Mikä on johtajuuden merkitys? Osallistu Piirin kehittämiseen katsomalla esittelyvideo ja vastaamalla kysymyksiin täällä. |
VUODEN YRITTÄJÄ: GYMIGymi on suomalainen lasten ja nuorten liikunta- ja hyvinvointipalveluihin keskittynyt yritys. Gymi-liikuntakonseptin mukaiset salit löydät Helsingistä, Espoosta ja Tukholmasta. Gymillä järjestetään monipuolisia ohjattuja tunteja, koulujen loma-aikojen leirejä, synttäreitä ja muita yksityistilaisuuksia sekä kotikoulutukipalveluita. Vaikka toiminta on keskittynyt lapsiin ja nuoriin, on kursseja kaikenikäisille vauvasta vaariin.
Gymi-salien lisäksi Gymiltä löytyy toiminnallisia, aktivoivia Gymi Furniture -kalusteita ja liikuntavälineitä niin kotiin kuin julkiseen tilaan sekä koulutusta opettajille, ohjaajille ja muille kasvattajille. Gymi -lisenssillä tai ryhtymällä Gymi-yrittäjäksi pääsee toteuttamaan konseptin mukaista toimintaa omalla paikkakunnallaan. Seuraa meitä myös somessa: Instagram: @gymi4all @gymi_ffurniture @gymieducation Twitter: @gymi4all Facebook: https://www.facebook.com/gymilastenjanuortenkuntoklubi https://www.facebook.com/gymifurniture https://www.facebook.com/gymieducation |
VUODEN ORGANISAATIO: UUDEN AJAN KOULU
STADIN AIKAPANKKIStadin Aikapankki on tarkoitettu kaikille Helsingissä ja sen lähistöllä asuville ihmisille, jotka haluavat tarjota omaa aikaansa ja apuansa yhteisön käyttöön ja samalla saada apua omaan arkeen. Aikapankissa jaetaan taitoja niin, että esimerkiksi ompelusta pitävä henkilö tarjoaa korjausompelua muille jäsenille ja saa itselleen apua esimerkiksi lastenhoidossa tai juhlien järjestämisessä.
Aikapankki ei tunne euroja vaan valuuttana on tovi. Koska Aikapankin periaatteena on, että kaikkien aika, työ ja avun tarve ovat yhtä arvokkaita, vastaa 1 tovi kaikissa tilanteissa yhtä työtuntia. |
ZONE LIBRE - vapaa vyöhykeTuemme Zone Libre - vapaa vyöhyke -kampanjaa.
Ranskassa syntyneen kampanjan tavoitteena on suojella asiakkaiden valinnanvapautta ja yksityisyyttä. |
SUOMEN
|
2 luku
Perusoikeudet 6 § Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. 7 § Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapauden menetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapauden menetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla. |
8 §
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty. 9 § Liikkumisvapaus Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Jokaisella on oikeus lähteä maasta. Tähän oikeuteen voidaan lailla säätää välttämättömiä rajoituksia oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon varmistamiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi. Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. Lailla voidaan kuitenkin säätää, että Suomen kansalainen voidaan rikoksen johdosta tai oikeudenkäyntiä varten taikka lapsen huoltoa tai hoitoa koskevan päätöksen täytäntöönpanemiseksi luovuttaa tai siirtää maahan, jossa hänen ihmisoikeutensa ja oikeusturvansa on taattu. (24.8.2007/802) Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. |